Vihdoinki hiukset alkaa olemaan taas kivan pituiset.
2010 keväällä äiti joutui leikkaamaan ne niskasta lähes siiliksi ja muuten todella lyhyeksi polkaksi. Itkin sen useamman tunnin kun niitä yritettiin selvittää ja leikata. Säästää edes osa.
Öljyä, koirien rautakampa, monta tuntia ja tuloksena ihan kynityt hiukset joita inhosin. Itkin katkerasti.
Ihmeteltiin sitä, miten hiukset voikaan mennä parissa viikossa siihen kuntoon ettei mikään muu kuin leikkaus auta. Otin rastoittuneen hiustukon säästöön ja ajattelin marssia lääkäriin tai kampaamoon ja kysyä mikä ihme saa tämän aikaan. En sitten mennyt.
Ennen en ollut saanut hiuksia edes pysymään pompulalla liukkauden takia. Nyt ne oli kuin vauvan hauraat hiukset. Ohuet ja suihkun jälkeen rastoittu niin että harjaamiseen meni yli tunti.
Lähes puolitoista vuotta (ja yksi raskaus) hiusten leikkaamisesta kävin verikokeissa ja selvis että mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Ollut jo vuosia. Siinä syy hiusten järkyttävään kuntoon.
Nyt lähes kaksi kuukautta mun hiukset on kärsineet putoilusta. Kun vedän kädellä hiusten läpi, niin käsiin jää lähemmäs kymmenen hiusta. En siis edes vedä niitä. Ja niin käy koko ajan, ei vain sen kerran. Jokaisen suihkun jälkeen lattiakaivo menee tukkoon ja se pitää puhdistaa. Syy voi olla kilpirauhasessa jälleen kerran ja siinä että se oli mennyt liikatoiminnan puolelle. Nyt on hetki taas menty pienemmällä annoksella ja hiuksia lähtee vähemmän ja olo on muutenkin parempi.
Toivossa on hyvä elää. Jospa nuo tuosta taas rupeis tervehtymään.
