Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnelmointi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. elokuuta 2012




Öisiä vieraita.
Eilen saatiin puoliltaöin pohjoisessa asuvia vieraita pariksi tunniksi myöhäiselle iltapalalle. Ilta meni jutellessa ja olympialaisia katsoessa.
Vieraat lähtivät vähän ennen kahta, jonka jälkeen jatkoin itse vielä lukemista ja tunnelmasta nauttimista.
Syksy ja loppukesä on ihanaa aikaa. Ilma on raikasta, saa kaivaa ihanat villaiset kaapeista, sytytellä lisää kynttilöitä, juoda kuppitolkulla teetä, lukea, kutoa, virkata, uppoutua viltteihin ja piiloutua hämärään. Lista on loputon. Uuden alkua.

Tervehdys

Ääni ulkoa kantautuu korviini 
muuttuneena,
erilaisena kuin viime kuukausina. 
Aistin pienistä vihjeistä
syksyn pian saapuvan.

On kuin se koputtaisi oveen;
täällä minä taas olen.

Ja minä tervehdin sitä
kaivamalla villasukat esille,
hakemalla takkapuut valmiiksi
ja sytyttämällä kynttilän.
Lämmitän itselleni kupin teetä
ja yöllä puen pitkästä aikaa päälleni.