1711km

Seinäjoella meitä oli vastassa tunnelmallinen koti ihanine asukkaineen. Miehet pelas ja me kierrettiin kirppis ja uus hieno kirjasto. Kiitoksia kestityksestä! Harmittaa kun ei joka paikkaan nyt keretty, mutta onneksi myyrä-äidin kanssa nähtiin mukavan illanvieton merkeissä.
Vanha tv-taso toiseksi alimmassa kuvassa on mun, iso kiitos J:lle välikätenä olemisesta.

Nyt matkalla kotiin. Trippimittarissa 1711km. Taitaa 2000km ylittyä.
"Takapuolta siinä kyllä tarvittiin, ennen kuin kotiovi aukaistiin." Laulettiin kuoromatkalla linja-autossa jossain päin baltiaa varmaan kohta kymmenen vuotta sitten.

Tavara on kummasti lähes tuplaantunu, kiitos Keskisen, muutaman kirppisreissun ja mummoloiden tuliaisten. Mukana on taulupohjia, omenoita, nahkatilkkuja, lautasia, villaisia ja ihana punainen anorakki I:lle. Katotaas miten me mahdutaan autonvaihdon jälkeen istumaan viimeinen tunti omassa autossa ennen kotia. Reissumuistelmiin palailen myöhemmin uudelleen.

Nyt rupeen nautiskeleen päiväunien suomasta hiljaisuudesta ja ruskan väreistä ikkunoiden takana. Ja seuraavaa reissua suunnitellen... ♥

Ps. Haikeaa luopua tästä autosta taas kun tästä on tullut jo melkein omaa kotia "kodimpi". Viimeistään ensikesänä päästään taas tällä reissuun, mutta siihen on vielä pitkä aika.
Ensviikko meneekin kirppistavaroita lajitellen. Osa lähtee Fidalle ja osa viikonloppuna Myyrmäen kirppikselle jossa mulla on kummallekin päivälle pöytä.

Reissulaiset

Meiän perheelle reissuilu sopii ku nenä päähän. Kaikki tykkää ja on hyvällä päällä.
Pitäis vissiin ruveta kulkureiksi.
Ahdistaa kotiinpaluu ja pieni asunto. Trippimittari näyttää pitkästi toistatuhatta.

Hailuodon syysmyrsky

Torstaina haettiin kaveripariskunta kyytiin ja paineltiin myrskysäästä huolimatta Hailuotoon.
Horisontissa kun näkyi kirkas taivas joka näytti lähenevän. Näkyi siellä tosin myös entistä kurjempia pilviä.
Lauttamatkalla ei satanut, mutta meri tarjosi vettä senkin edestä. Pikkasen meinas jännittää..
Uskaltauduttiin osa porukasta kuitenkin ulos, mutta tuuli esti ylös kiipeämisen melkosen tehokkaasti. Meren mahti vetää nöyräksi ja ihailevaksi.

Salesta evästä ja grillipaikkakyselyjä. Saatiin matkaan kartta ja neuvot minne mennä. Autiotupa ei ollut ehkä ihan sitä mitä ajateltiin siltä illalta, mutta ei kyllä ollut se koiranilmakaan. Jäi maisemat näkemättä. Mutta olihan meillä mukavaa ja tunnelmallista. On se mukava paikka myräkässäkin.

Paluumatkan jälkeen vastarannalla oli kirkas tähtitaivas. Muualla ei näyttänyt sataneenkaan vaikka saaressa satoi kuin saavista kaatamalla. Hailuotoa kehutaan vähäsateiseksi, mutta me vissiin satuttiin just menee vuoden ainoan sadepäivän aikana sinne ;).

"Ootko kulkenut sä sadepilven alla, veden virratessa pitkin vaatteitas?

Ootko lyhentänyt matkaas laulamalla, onko laulu soinut eessäs, takanas?

Onko sulle tuttu ilo toveruuden, jota vaikeudet yhä voimistaa?

Ootko yhteistyöstä saanut innon uuden, joka sateessakin laulamaan sun saa?"

Mieli tekis jo takaisin.

Syysreissu Hailuodon marjaniemeen

Kävelin Marjaniemen kärkeen jossa aallot murtuivat kivikkoon. Ääni muistutti ukkosta ja ehkä vähän pelottikin se kaikki voima. Aallokko oli korkea ja vesi oli yltänyt välillä polullekin. Viime kerrasta oli aikaa.
Meri oli vaahtopäitä täynnä. Kuvasin niitä monia mutta tänne valitsin pienimmän. Olisinpa osannut vangita kuvaan meren levottomuuden. Ja ollut lähempänä kalastusalusta joka keikkui laineilla.

Voisin muuttaa hetkeksi tuonne pieneen mökkiin. Eleltäis yksinkertaista onnellista elämää luonnon ehdoilla. Kuvaisin ja tehtäis pitkiä luontoretkiä. Kirjoittaisin, maalaisin. Oltais vain ja tuuli kuljettais meidän naurua eteenpäin. Heittäisin keppiä koiralle. (T. haaveilija)

Tuota olin kaivannut aina kun halusin merelle. Sitä että on aavaa ja horisontti pitkällä.
Ei saaria tai mitään edessä. Tilaa.
Silmänkantamattomiin merta ja karua rantaa. Tunnetta että olisi maailman laidalla. Meri loputon.
Tuonne palaan talvella. Ja keväällä. Ja kesällä.

Mieli puhdistunut ja rentoutunut.

Takana n. 650km. Toinen yö.
Ensimmäinen yö vietettiin eteläpohjanmaalla. Käytiin aamulla Keskisellä. Löysin noita hienoja Hape Toys:in pikkuautoja. Ekologisia, bambua, ei keinotekoisia väriaineita jne. Pitää käydä ostamassa lisää.

Sievin kohdilla olin herännyt ja laskenu kirjankin käsistäni. Havahduin katselemaan maisemia. Välillä tuntui kuin oltais oltu menossa lappiin. Maisemat oli niin erilaisia etelään verrattuna. Pirunpeltoja ja kitukasvuisia puita.
Reilu vuosi viime käynnistä oli tehnyt tehtävänsä.
Sitten eteen avautui se lakeuden kuuluisa aakeelaakee peltomaisema.
Pilvinen sää, mutta horisontissa selkeää. Aurinko laskemassa. Melkein huomasin ikävöineeni noihin maisemiin. Siihen että näkee laajalle ja kauas. On tilaa hengittää.
Pohjalaiset ei tarvii välttämättä sitä merta, niillä on tuo peltomeri ja tasaisuus joka antaa mielelle melkein saman rauhan. Tyynnyttää.
Mutta. Lakeus ja meri kumpikin yhdessä on sydän.
Ei tarvi kiivetä yhdeksänteen kerrokseen nähdäkseen.

Kun olin asunut peruskouluajan näissä maisemissa, lähdin kiireesti pois taakse katsomatta. Lähdin ensin Lontooseen 16-vuotiaana au pairiksi, jonka jälkeen muutin kavereiden hakemana opiskelupaikkakunnalleni. Joitain saattoi joskus jopa loukata mun pohjoispohjanmaa-vastaisuus.
Halusin kiihkeästi pois ja tein sen selväksi.
Enkä ikinä muuttais takas. En ainakaan Kokkolaa pohjoisemmaksi.
Täällä asuessani kaipasin aina pois. Jopa silloin ekaluokalla.
Vaikka aina oli ympärillä tiivis kaveriporukka ja meillä oli mieletön lapsuus. Ihana ala-aste jonka vertaista ei ole. Antaisin mitä vain jos lapseni kokisi jotain samaa.
(Kylläpä meni nyt lässytykseksi. Pitäis vissiin käydä useammin ;P).

Ohjelmassa on vaikka ja mitä. Kyläilyjä hurumykket. Retki ainakin Hailuotoon ja ehkä jopa pohjoisemmaksi. Mennään fiiliksen mukaan. Meillä kulkee kaikki mukana sänkyjä myöten.
Reissumielellä.

Ps. En edelleenkään haluais muuttaa tänne takas.