torstai 31. tammikuuta 2013

Joko ois kevättä ilmassa








Tammikuun viimeinen

Eilen tuiskutti lunta vaakatasossa. Niin paljon että aura-auto kävi pihassakin.
Käytiin rattaiden ja rattikelkan kans n. kilometrin päässä marketissa. Kaloreita kului lähemmäs 600kcal koko reissulla kun tarpoi siinä raskaassa lumessa auraamattomia kävelyteitä ja lunta tuli koko ajan lisää.
Niin talvi.

Tänään kävelin vyöhyketerapiaan loskaisia teitä pitkin. Ilman pipoa tai lapasia.
Pilvinen ja sateinen sää, mutta niin keväinen. Kävelytietkin osin sulia ja osin superliukkaita.
Lumi sulaa silmissä. Kotimatkalla teki mieli kiirehtiä kotiin hakemaan lenkkarit.
Jo monena päivänä kotona räystäät on tippuneet vettä.
Lintujen laulua kuunnellessa tuntui ettei kevät voi olla enää kaukana vaikka se ehkä on vain hetkellisesti nyt tekemässä tuloaan.

Toivon pääseväni maaliskuussa Paula Heinosen luennolle.

Ps. Rakastuin rugbyyn!!!


Novamelinan blogissa on ihana arvonta vielä tämän illan. Tämän taitavan naisen tossut näkyy tässä postauksessa.. :)


tiistai 29. tammikuuta 2013




;D

Mun lempihetkiä kuvata lapsia on aamut. Ja oikeastaan ainoitakin hetkiä kun ne on paikoillaan ;).

Olohuone sai piristysruiskeen uusista verhoista. Väriä!
Mietin kuitenkin että oisko joku toinen paikka niille parempi. Vielä ne on ompelemattakin.


Kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;). Tämä kokki hyppeli stepperillä kokatessa.
Nyt etsin netistä sopivaa nyrkkeilysäkkiä kellariin ja odottelen miehen kotiintuloa.
Eilen kävin hermot kireällä etsimässä uusia urheilurintsikoita kauhealla kiireellä ennen miehen lätkävuoroa... Tänään ne pääsee testiin rugbyn merkeissä.
Listasin urheilulajeja joita voi harrastaa lasten kanssa ja yksin.

Marttojen kurssejakin oon ajatellut. Kasvata kotona -kurssia varsinkin. Voihan martta!

Veto pois


Tää kuvastaa niin täydellisesti sitä oloa mikä on ollut päällimmäisenä jo pitkään että piti kopioida sen facebookista. Ja tuo liittyy vain kroppaan, mieli on ihan virkeä jne. suurimmaksi osaksi. Vihaan tuota turhauttavaa oloa suunnattoman paljon.
Eikä se ole vain aamuisin vaan oikeastaan koko ajan. Unimäärästä jne. riippumatta.
Kilppari oireilee nyt monella tapaa ja labra kutsuukin tällä viikolla.

Tänään kokeilemaan rugbyä. Eiköhän sitä sitten herää vähän tästä kohmeesta hetkeksi!

(Kuva facebookista mutta löytyy googlen kuvahaulla vecto rs battery)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Äärettömän onnellinen olo.

Miten samaan vuorokauteen mahtuukin niin suuria tunteiden ääripäitä?
Se kaikkein paras tunne onneksi nyt kun päivä päättyi.
Muuttui iloksi ja onnellisuudeksi. Onnea on paljon näissä hetkissä.

torstai 24. tammikuuta 2013

Kurkistus lastenhuoneeseen ja ikävöijät









Pikkuveljen tekemä kirjahylly lastenhuoneeseen on pian valmis.
Vein banaanilaatikollisen leluja varastoon ja vielä vois viedä lisää.
Ei kiinnostais viettää jokaisesta illasta tuntia lajitellen leluja omille paikoilleen. Väliaikaisena ensiapuna on ikean pyykkikori jonne nakkelen nopeasti kaikki.

Mies lähti minilomalle työkavereiden kanssa. Firman piikkiin ninnannunnan. Lapset seuraa lentotutkasta missä se isi vois mennä. Viime yö nukuttiin koko perheellä perhepedissä. Isi lasten keskellä.

Tarkoitus oli lähteä kohti pohjoista lasten ja pikkusiskon kanssa, mutta taitaa tämä flunssa viedä voiton.
Aamulla (klo.5:00!!) miestä työkaverille viedessä olo oli kamala. Kuiva ja lämmin ilma + tää flunssa = jatkuvaa yskimistä ja hengenahdistusta. 450km yhteen suuntaan voi olla vähän liikaa tälle ololle. Harmittaa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Hetkiä tästä päivästä













Kummitytön kirje ja osa siitä. Miten hyvältä tuntuukaan saada etanapostia.

"Isi menee huomenna tuommoseen..." selitti isoveli pikkusiskolle. Sen kuullessani tajusin sen tosiaan olevan jo huomenna. Äskenhän me puhuttiin loppukuusta, ensiviikosta ja kolmen yön päästä.
Toivotaan että suomessakin paistaa aurinko sillä aikaa.

Tänään on vähän siivottu ja pesty paljon pyykkiä. Pyykinpesukone laulaa tauotta.

Voisin kuvata loputtomiin värejä ja auringonläikkiä ympäri taloa. Sitten joskus sukellan takaisin näihin hetkiin. Näistä kuvista. 






Aamut on ihania. Mun lempivuorokaudenaika vaikka en aina saakaan itseäni ylös helposti.
Ihanat auringonsäteet jotka tulvii ikkunoista ja antaa energiaa. Pitenevät päivät..

Sänkyjä pedatessa tuli mieleen lapsuuden auringonpaisteiset aamut. Tuli lämmin ja hyvä mieli. Onnellinen.
Ja enkkuaamut kun petasin lasten sänkyjä niiden lähdettyä kouluun. 16-vuotiaana. Kohta kymmenen vuotta sitten.

Kummitytöltä tuli kirje. Kiitos <3! Ihana piristys! Pitääkin vastata heti tai se jää venymään. 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Aamuihminen


En tunnustaudu.
Ei vaan onnistu. Haluaisin kyllä olla aamuihminen.

Tänään heräsin lasten keskeltä klo. 7:29 viemään miestä työkaverin luo että saan auton päiväksi käyttöön.
Pipo syvällä päässä ja toppavaatteet päällä hyppäsin autoon.
Olipahan harvinaisen hiljaiset 26km...
Kotimatkalla kuitenkin laitoin radion päälle ja päätin että en tasan mene takas nukkumaan vaikka kuin tekis tiukkaa.

Nautin hiljaisesta talosta ja kunnon aamupalasta.
Pakuriteetä menee päivässä tolkuttomasti nyt flunssan aikana. Kaiken muun hyvän lisäksi se on hyvän makuistakin. Ainut huono puoli on hinta.

Ennen en syönyt aamupalaa. En vaan saanut sitä alas. Raskaaksi tullessa oli pakko alkaa syömään jo melkein sängyssä.
Nyt tekee tiukkaa odottaa aina se n. puoli tuntia ennen kuin saa syödä.


Lapsetkin heräs. Aamupuuro jäähtymään ja lastenohjelmia hetki. Saunakin kuulostais hyvältä, mutta taidan kietoutua viltin mutkaan ja istua sohvalle ipanoiden viereen.
Tai ehkä olis viisain ruveta siivoamaan että pysyis hereillä..

Maanantai oli niin maanantai... Päätin, että tästä päivästä tulee hyvä!

maanantai 21. tammikuuta 2013

"Lähdettiin lentoon ilmalaivalla.."









Sain viikonloppuvapaan. Edellistä kertaa en muista. Tuli siis enemmän kuin tarpeeseen.

Suuntasin junalla kohti pohjoista ja ihania naisia. Juna ja nuo ystävät kuuluu jotenkin erottamattomasti yhteen.

Vanhat ystävät. Saunomista. Laulamista. Musiikkia. Teiniaikojen muistelua. Takkatuli. Törkeän hyvää kasvisruokaa! Hyvät yöunet. Ihana ja asukkaiden näköinen koti. Yövaatteissa lojumista ja omaan napaan tuijottelua. Kikatusta ja naurunräkätystä unohtamatta.
Täy-del-lis-tä. Kiitos naiset!

Ja nyt tiedän ainakin kaks ihmistä joilta saan hyviä vinkkejä kasvisruokiin. Sanoo yks joka sai kammon kasvispöperöihin koulun karseista kasvispihveistä ja muista.

Eikö onnistuneen viikonlopun tunnista siitä, että melkein unohti olevansa äiti? Ja sain ihmetellä sunnuntaina lapsen soittaessa että onko mulla jo noin iso lapsi?! "Miten se puhuu noin hyvin?"

Asemalla vastassa olleet lapset kruunas viikonlopun. Syliin juokseva hihkuva poika ja isin sylistä vilkuttava tyttö. Murut <3!

Vaikka reissusta mukaan tarttui armoton flunssa, niin tuo ulkona säteitään heittelevä kirkas pallo kyllä lohduttaa.

Ps. Viikonlopun ihanat ja symppikset miehet kivalla hyvänmielenbiisillä. Näitä lisää!


"..Ei ollut synkkii pilvii taivaalla..."