tiistai 13. marraskuuta 2012
lauantai 10. marraskuuta 2012
Lauantai
Kuvat taaskin samalta reissulta. Uusia en ole jaksanut siirrellä tähän miehen työkoneelle.
Täällä ollaan kotimiehinä ystävillämme tämän päivän. Vietetään yhteinen isänpäiväkin.
Käytiin eilen illalla ostamassa ihan pienet lahjat kummallekin isälle. Yhteistä tekemistä isälle ja lapsille. Ja lisäksi lahjakortit.
Kommuuniasuminen vois sujuakin tällä porukalla :).
Huomenna kotiin pakkaamaan ja hoitamaan asioita.
torstai 8. marraskuuta 2012
Sumua edelleen ja jännitystä loppuviikko
Edelleen sunnuntaisia sumukuvia.
Ikävöin omaa konetta niin sais kuvia suoristettua:P. Ja ehkä vähän muutenkin.
Me jännitetään ja toivotaan. Eilen käytiin katsomassa yhtä paritaloa ja voi pojat me haluttais se niin kovasti! Mitään muuta en oo ajatellutkaan nyt hetkeen. En varsinkaan eilisen jälkeen.
Saa pistää peukut ja varpaat pystyyn! Se olis unelma tähän elämäntilanteeseen.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Voisin ruveta kalastajaksi
Aamuyöstä lähtisin laskemaan verkot vesille.
Nautiskelisin veden läheisyydestä. Hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä.
Soutaisin hiljalleen takaisin rantaan.
Nautiskelisin väliin nuotiosta ja takkatulesta. Ja syötäis aina kalaa.
Mulla taitaa olla aika romanttinen kuva kalastuksesta.
Kuvat sunnuntailta.
Keskusteltiin vanhemman miehen kanssa joka oli tullut just järveltä sumun keskeltä.
Ihan hyvä kuhasaalis omaan pakkaseen. Síellä perkas kaloja rantavedessä.
Haluaisin oppia myös.
Ens kesänä kalareissulle, jookos?
tiistai 6. marraskuuta 2012
Kuvia sumupäivältä ja niihin liittymätöntä höpötystä
Nämä kuvat on siltä samalta sumuiselta sunnuntain kuvausreissulta.
On ihana kun on ihmisiä joilla rakkaus kuvaamiseen kulkee samallalailla sydämessä ja verissä kuin itsellä. Että ei haittaa vaikka varpaat jäätyis ja tunnit vierähtäis. Eikä mikään tunnu liian hullulta.
Välillä saatiin siis aurinkoakin kuten kuvista näkyy.
Onneksi se upea sumu palas pian.
Lisääkin tulee jos ei kyllästytä.
Reissu venyy ja venyy. Pian ollaan oltu ystävillämme viikko. Ehkä isänpäiväkin vietetään täällä.
Olen tehnyt enemmän kotitöitä kuin pitkään aikaan kotonakaan. On tilaa. On ihana kun alan olemaan taas oma itseni ja jaksan touhuta. Kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitys on siis aika hyvin kohdillaan tällä hetkellä. Vihdoin. On ilo olla isoksi avuksi.
Miehet lähti sulkapalloilemaan ja ystävä on kyläilemässä. Osa lapsista nukkuu ja osa nukahtamassa.
Tänään askartelin jäätelöitä kioskileikkiin. Tekis mieli askarteluliikkeeseen.
Odotetaan ja jännitetään päätöstä yhdestä asunnosta tästä lähistöltä. Olis ihan mieletöntä jos me saatais se. Yli tuplasti enemmän tilaa ja useampi makuuhuone. Mutta meitä ennen oli ainakin yksi kiinnostunut perhe.
Tänään olis voinut olla parempikin päivä. Hyvistä yöunista huolimatta aamulla en meinannut jaksaa nousta, selkä oli taas jumissa ja nukutti koko päivän. Iltapäivällä aloin näkemään sahalaitoja joten nappasin melkein paniikissa 2x panadolin ja yhden vahvemman buranan. Nukuin myös puolen tunnin päiväunet. Vältin megalomaanisen migreenin. Sen iskiessä toivon aina tosissani että joku tulis ja päästäis tuskista.
Nuorempi ei vieläkään nuku ja vois ehkä siivota. Menisin kuitenkin ehkä mieluummin itsekin heti nukkumaan.. kunhan tänne tulee joku toinenkin aikuinen.
:) Mutta jotain hyvääkin, tällä viikolla toivottavasti asuntoa katsomaan ja vältin sen äreimmän migreenikohtauksen kun kerkesin ottaa lääkkeet tarpeeksi nopeasti.
Ja viikon piristys KIMMO! Iskee mun huumorisuoneen ihan täysillä. Tuon jälkeen jokainen päivä on hyvä päivä, oli se ollut sitä ennen kuin p*ska tahansa.
maanantai 5. marraskuuta 2012
Sumua
Otti eilen omaa aikaa ja kävi kuvaamassa 3h Sallan kaa ♥.
Onpa hassua jos tästä voi tulla näinki helppoa.
Tuosta vaan voi herättää taas toisen yöunilta ;) ja käskeä laittaa kamat päälle ja kameran valmiiks.
Onpa hassua jos tästä voi tulla näinki helppoa.
Tuosta vaan voi herättää taas toisen yöunilta ;) ja käskeä laittaa kamat päälle ja kameran valmiiks.
Kaks pöhölöä väliin nenät ja kameroiden linssit kii sammaleessa, päät pilvissä niskat kenossa ja räpsräps luontokuvia muuuutama sata :D.
Kyllä, sukuumme ollaan tultu. Kohta ollaan kytiksellä karhukopilla tai bongaamassa lintuja linturetkillä autoaki kalliimmilla kameroilla.
"Kato mitkä värisävyt!!", "Ihan niinku maailmaan ois lisätty vähä kontrastia, kato ny vähä.", "Oiii, kato miten tuo valo tulee just tuolta sumun takaa!", "Käyään vaan piiiikkusen kääntymässä tuolla...", "Saakohan tänne mennä? Mitä jos kävis kysymässä?"
♥ Näitä lisää.
Palaan näihin tunnelmiin kunhan pääsen oman koneen äärelle.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Kaunis kohtaaminen pyhäinpäivän illassa
Muualle haudattujen muistohaudalla oli kynttilämeri. Laskettiin omat kynttilämme maahan ja jäätiin hetkeksi siihen hiljaisuuteen. Muistoihin. Rukouksiin.
Toiselle puolelle saapui vanha nainen. Sytytti kynttilät ja laski maahan. Luki rukouksen kädet ristissä. Purskahti sydäntäraastavaan itkuun.
Ystävän kanssa katseet kohtas. Voi rakas hellyyttävä mummo! Tuli olo, että tuo ihminen on halauksen tarpeessa.
En kerennyt lähestyä. Mummo jatkoi matkaansa kauemmas hautasmaalle. Keskustelin hetken ystävän kanssa ja lähdin kulkemaan mummon perään. Meinasin kääntyä kannoillani ja lähteä autolle, mutta tiesin että se olis jäänyt harmittamaan. Odotin kauempana, kun nainen kävi yhdellä haudalla, ja hänen lähtiessä pois lähestyin häntä. "Anteeksi, saatan kuulostaa hölmöltä, mutta minä haluaisin halata sinua."
Sain vastaani avonaisen sylin ja itkuun purskahtavan mummon. "Sinä näytit olevan halauksen tarpeessa jo tuolla muualle haudattujen haudalla."
Kävimme naisen poismenneen miehen haudalla. Yli viisikymmentä yhteistä vuotta. Poisnukkuneita läheisiä jo niin monta. Hänellä mielessä kysymys mikä tarkoitus hänellä täällä enää on. Miksi nuoremmatkin nukkuvat pois. Niin monta hautaa joissa tuttu ihminen.
Sain tietää enemmän kuin monesta ihmisestä pitkässäkään ajassa.
Niin pehmeä ja lämmin ihminen.
Halattiin monta kertaa. Kerrottiin toisistamme, hän enimmäkseen. Itkettiin.
Huoli mahdollisesti viimeisestä joulunajasta.
Käveltiin käsikynkkää takaisin kirkon eteen ja erottiin toivotusten kera.
Autossa mietin tuota kohtaamista sumuisella kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla. Vielä herätessänikin tuo mummo oli mielessäni.
Ilma on vieläkin sumun täyttämä. Kaunis.
Näitä hetkiä minä haluan lisää elämääni. Enemmän rakkautta tuntemattomiakin kohtaan. Sen näyttämistä.
Lisää välittämistä ja lämpöä.
Rakkautta jokaisen viikonloppuun ja päiviin!
t. herkkis
tiistai 30. lokakuuta 2012
Jäähyväiset syksylle
Kuvia maanantailta. Aamulta.
Uimareiden kausi jatkuu läpi vuoden. Teki mieli itsekin pulahtaa pehmeän näköiseen veteen.
Tuolla pitäis käydä vielä kuvaamassa lapsia.
Tänne tulee ikävä.
Ps. Huomenna tai torstaina lasten kanssa nokka kohti pirkanmaata ja ystäväperhettä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















