torstai 22. marraskuuta 2012

"Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita, vain läpikulkumatkalla."






Ei siihen totu. Ei siihen turru. Enkä vieläkään sitä ymmärrä.
Ikävä kasvaa. Paisuu rinnassa kuin heliumilla täytettävä ilmapallo. Repii rintakehää sisältäpäin.
Pyyhkii yli aaltojen lailla.
Mietin missä viipyy se valtava tsunami, joka jättää jälkeensä rauniot ja aitiuden. Jälleenrakentamisen.
Se on jäänyt arjen kiireen jalkoihin.

Sytytin aamulla kynttilän joka palaa edelleen.
Mun on niin ikävä. Sain häneltä niin paljon. Niin äärettömän paljon.

Löysin vanhan kirjeen ystävyytemme alkuajoilta. Ensimmäisen syksyn tekstiviestit. Rakas S.
Eilen olisit täyttänyt 24 vuotta.

Olet mielessä päivittäin.


Taatusti hän kuulee.
Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
Hän opetti sinulle varmasti jotakin.

Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon,
ja sitten hän lähti.

Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti.

(kirjasta Lahja, Danielle Steel)

2 kommenttia:

Kommentit piristävät, kiitos! :)