Oma aika

Illan hämärtyessä yöhön
nautin hiljaisuudesta,
omasta seurasta
ja sinun unesi seuraamisesta.

Oma aika
menee monesti sinua ikävöidessä.
Arjen pieni ristiriita:
heräisitpä ja toivottavasti et hetkeen.

Vanhempi runo arkistojen kätköistä.

Niin se monesti oli ja väliin on vieläkin. Huokaisi kun toinen nukahti, mutta kuitenkin olis tehnyt mieli mennä nuuskuttelee nenä painautuneena päähän, silitellä, pusutella ja kuiskutella suloisia... ja herättää kesken unien.

Nyt nautin lähes aina ennemmin siitä hiljaisuudesta minkä myöhäinen ilta aina suo. Hetken ihan omalle itselleni. Tai hetken kahden.

Juon ison kupillisen teetä tai lämmintä kaakaota. Puen päälleni villatakin, pehmeät yöhousut ja jotain ainajääkylmien varpaideni lämmitykseksi. Ja lämmitän saunan. (Jee, meillä on sauna!)

Rakastan omaa aikaa. Ja tarvin sitä säännöllisesti joka ilta.
Ei puhettakaan, että saisin nukahdettua lasten kanssa samaan aikaan tai edes hetken sen jälkeen.
Ajatusten nollaamista.

Tänään kävin psykologisessa (/modernissa) vyöhyketerapiassa. Mielenkiintoista. Olo oli leijuva sen jälkeen. Iltaa kohden mieli on ollut herkkä, mutta hyvä.
Jospa se auttais ainakin johonkin. Selkään kenties. 
Ainakin se on lähes kaksi tuntia omaa aikaa keskellä päivää parin viikon välein jonkin aikaa. 
Tällä hetkellä minulla on molemmissa korvissa metallikuulia teipattuina parin päivän ajan. 
Unohdan ne aina kunnes meinaan vahingossa irroittaa ne. 

Ps. Sauna on muuten tosi jees. Mulla on nimittäin mies joka ei turhia tunteistaan höpise. Otollisimmat paikat henkevämmille keskusteluille on meillä sauna ja automatkat. Tosin niiden seurauksena tuo on ruvennut avaamaan sanaista arkkuaan useammin myös muulloin.