maanantai 11. kesäkuuta 2012





Jäätiin nuoremman kans kahden kotiin. Vanhempi pääs isin mukaan käymään pienellä kyläreissulla.
Me järjestellään ja siivotaan. Talo on mennytten maja. Ihan kamalassa kunnossa kaappeja myöten.
No nyt on vesirokko kummallakin läpikäyty. Vanhempi sairasti alle 1v. ja nuorempi tässä parin viikon sisään.

On ihana kun toinen lapsista on tyttö. Mekkoiän alussa oleva tyttö.
Voisin kulkea kesättalvet pelkästään mekoissa itsekin!

Ps. Tähän taloon on taas vaihteeksi iskenyt koirakuume. Että kiitoksia vaan pienen supersöpön koiranpennun uudet omistajat :)....
Mitenhän tuo meillä lievittyis?

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Loma alkaa än yy tee nyt!


"Yö saariston on,
Aaltojen matka on mittaamaton,
Ei vielä laivan valoja näy,
Tyrskyt kallioihin käy.
Kun yö saariston on,
Tuuli ei lohduta odottajaa,
Kauaksi punaisten pilvien taa
Toive vain nyt lentää saa.


Jo uni hiipii hiilille lieden
Ja tuli sammuu, varjoihin jään.
Yötuuli leikkii lehteä vieden
Ja rannan kaislat soi säveltään.
On joku tullut kivelle rantaan
Ja yhä katsoo merelle hän.
On aalto tuonut simpukan santaan.
 Se tuoko laivan ja ystävän?"

-Yö saaristossa

Tää lähtis lomalle!!!

Ps. Mies lähti lapsien kans äsken kotiin ja tuo ne huomenna mummilaan tädin luo hoitoon.
Mahanpohjassa ja koko kropassa tuntuu haikeus ja ikävä. Mun vauva ekaa kertaa ilman mua. Toivottavasti pärjää hyvin <3

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Perhepotretti ja loma joka alkaakin jo huomenna!


Perhepotretti ja lähes ainoa laatuaan. Tästä sitte iso suurennos ja seinää koristamaan ;).

Huomenna oon niin lomalla! Lepolomalla. Hermolomalla.
Lähes neljä päivää ja kolme yötä ilman ketään muuta huolehdittavaa kuin itseni, ja siitäkään en lupaa suoriutua kuin hengissä. Tissiltävierotusitkut ja muut mukavat jää suurimmaks osaksi miehen ja mun siskon harteille. Mutta monestihan se on onneks niin että kaikki meneeki loistavasti kun ei oo äiti paikalla jolle kiukutella.

TSEMPPIÄ kotiporukalle! Lupaan olla hengessä mukana - jälkeenpäin.

 Lomalomaloma! Saaristoon eikä tarvi koko ajan ressata että missä jompikumpi on ja onko joku jo kerenny melkeen veteen asti. Saan toivottavasti nukkua heräämättä läpi yön, tai päivän. Yöheräilyjä meillä on siis edelleen vähintään pari kolme kertaa yössä. Ei poikkeuksia ainakaan positiiviseen suuntaan.

Oon ihan niin puhki ja hermoheikkokin väliin kuin teksti antaa ymmärtää. Miehen pitkät työpäivät ja työreissut vaatii veronsa multakin. Tosin mieskin on loman tarpeessa ja sinne pääsemässäkin.
Jos tuo imettämisen lopetus nyt onnistuu, niin uskon että arkikin alkaa sujumaan paaaaljon paremmin.
Ja nyt kun kilpirauhaslääkitys on taas nostettu isommaksi, niin alkaa olee energiaa taas.

Eka yö erossa nuoremmasta lapsesta. Jännittää ja mietin koko ajan että josko en lähtiskään, mutta tiedän että parempi ku vaan otan ja lähden. Alkaa olee niin pinna kireellä.

Ystäviä näkee niin harvoin, että arvostan jokaista hetkeä potenssiin tuhat.
Nyt on siis kumpaisellekin mökille lähtijälle tiedossa kunnon lepoloma.

En malta odottaa.

torstai 31. toukokuuta 2012


“Live so that when your children think of fairness and integrity, they think of you.” H. Jackson Brown Jr

"Elä niin että kun sinun lapsesi ajattelevat oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä, he ajattelevat sinua."

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Valitusta

Täällä sairastetaan ja koitetaan pitää pää kasassa vielä viimeiset pari päivää.
Lauantaina illalla alkaa mun hermoloma. Kolme vuorokautta saaressa kera ystävän. En vois oikeesti enempää odottaa. Ihan sama sataako vai paistaa sen ajan.
Lasken oikeesti s-e-k-u-n-t-e-j-a!
Viimeiset pari päivää on ollu ihan hirveitä. Kamalia. Surkeita. Muutamaan otteeseen oon niin meinannu karata kotoa ja jättää kaikki taakse. Muuttaa autiolle saarelle. Yksinäiseen majakkaan keskelle merta.
Johonki paikkaan jossa ei koko ajan joku roiku lahkeessa tai tississä ja itke vaativasti ja kiukuttele. Ei oo hyvä yhdistelmä miehen työreissu ja kotona kaikki kipeitä ja kiukkusia.
Oon tavallista niin paljon äkäisempi ja lyhytpinnasempi pää täynnä räkää ja lihakset kolottaen. Mitähän naapuritkin ajattelee?

Reissuun lataan kameran akun täyteen ja tyhjennän muistikortit. Valvon myöhään ja nukun pitkään.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Annin ja Juhon muistolle. Leijonaemojen blogissa koskettava, surullinen ja huolta aiheuttava kirjoitus.

Miten suomessa voi asiat olla noin pahassa jamassa? Tää on kaukana hyvinvointivaltiosta monella tapaa.
Koko ajan saa tietää lisää kauheuksia.
Mitä sitä vois tehdä asioiden parantamiseksi?

Kauhea ajatella että pienet lapset joutuu kuolemaan yksin vieraiden keskellä. Vanhemmat täysin tietämättöminä asioista. Taas on niin paha olla.

Kylpy

korkeasaari 225

korkeasaari 220 – Kopio
korkeasaari 218 – Kopio
En millään ymmärrä miten saan tänne lisättyä kuvia esim. flickr.com:ista. 

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Extempore vapaailta lauttasaunalla











Eilen pidettiin kisakatsomoa pohjoisesta tulleiden vieraiden kanssa.
Sen jälkeen oli tarkoitus lähteä viettää iltapäivää ja iltaa merelle läheiselle lauttasaunalle koko porukalla. Mies kuitenkaan ei malttanut lähteä, vaan halus jäädä katsomaan toista välierää ja jalkapallon mestareiden liigaa.
Lähdin sitten ihan yksin viettää vapaailtaa ja mies lähti lasten kans puistoilemaan ennen pelejä.

Olipa mahtava ilta. Ilma oli niinku unelma ja sauna lämpes. Kuvia tosin tuli otettua tosi vähän.
Käytiin saunomassa ja uimassa hyisessä meressä. Grillattiin ja istuttiin iltaa. Aurinko lämmitti mielettömästi ja heti sen laskeuduttua sai pukea lisää vaatetta.
Autoilla vielä juteltiin ja mietittiin jos tehtäis vielä jotain, mutta päädyttiin sitten kuitenki eri teille.

Puoliltaöin ajelin kotiin, jossa odotti hiljaisuus. Lapset nukku ja mies katsoi jalkapalloa. Tyytyväisiä kaikki.
6 tuntia kului siivillä.
Tuo oli toinen kerta kun joku toinen nukutti Islan. Eka kerta oli meidän tän viikon saunareissulla mummilassa.
Oli kyllä superluksusta kun sai kömpiä ilman nukutteluja omaan sänkyyn.

Tänään ollaan edelleen yökamppeissa vaikka kello lähenee jo kolmea. Sängyt petaamatta ja ruoka tekemättä. Mukava, vaikkaki vähä flunssanen olo.
Nyt on taas akut ladattuna arkeen :).

Ps. Kahden viikon päästä oon niiiiin lomalla! Turun saaristo, meri, ystävä/ystävät ja eka yö erossa Islasta kutsuu.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kotimatkalla










Ajeltiin I:n kans kahdestaan kotiin. T ja N tuli edeltä useamman tunnin aiemmin.
I on vielä niin kirppu, ettei meillä oo sille isompaa tuolia autoon. Hyvin on mahtunut turvakaukaloon. Pian pitää kuitenkin siirtyä isompaan. Ihanan rauhoittava automatka.

Radiossa lauloi John Lennon ja oli jo ihan kesä.

Imagine there's no heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people living for today

Imagine there's no countries
It isn't hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion too
Imagine all the people living life in peace

You, you may say 
I'm a dreamer, but I'm not the only one
I hope some day you'll join us
And the world will be as one

Imagine no possessions
I wonder if you can
No need for greed or hunger
A brotherhood of man
Imagine all the people sharing all the world

You, you may say 
I'm a dreamer, but I'm not the only one
I hope some day you'll join us
And the world will live as one.

torstai 17. toukokuuta 2012

Kukkia ja muruja


Olin kuvaamassa pihalla ja jossain vaiheessa mun edessä oli tällainen näky.
Hengästynyt poika juoksi äidille kukkia.Niin muru!

Eilen käytiin miehen kans ulkosaunassa keskiyöllä. Kaatosade rummutti kattoa ja vedenpintaa. Laitettiin kynttilöitä ulos ja pukuhuoneeseen ja keskusteltiin.
Sauna ja auto. Ne on niitä harvoja paikkoja missä saadaan kunnon keskustelut aikaan.

Puut on melkein täydessä lehdessä ja luonnosta saa mieletöntä väriterapiaa. Joka paikka vihreenä.
Ihanaihanaihana. Kesä on jo täällä ja onhan sitä odotettuki.
Mua ahdistaa pelkkä ajatuskin nyt tulevasta talvesta, mutta onneks sitä ei tarvi ajatella.

Tänäänkin paistetaan vohveleita ja lättyjä, ja kunhan tuo sade lakkaa niin mennään pihalle tikkakisaa.
Ja kisakatsomo on taas koko päivän pystyssä.

Ihania hetkiä ja paljon onnea.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Mummilassa

Tultiin sunnuntaina mummilaan lähes viikoksi, vaikka kotiin ei ole kuin alle 100km.
T tulee huomenna loppuviikoksi tännepäin töihin.

Ihanaa että pitkästä aikaa täällä on ollu kaikki sisaruksista täällä. Veli maalaa saariston mökkiä työharjottelun merkeissä vielä tämän kuun ja lähtee sitten takas jyväskylään. Siskot on yleensä omalla kämpällään eikä niitä näy.
Ollaan äidin, veljen ja siskon ja toisenkin kanssa puhuttu pitkälle yöhön. Muisteltu lapsuutta ja naurettu ääneen. Tai varmaan suurimmaks osaks se on ollu mun yliväsymyksestä johtuvaa hirnumista typerille jutuille. Viime yönä kömmin lasten viereen vasta viideltä, ja nytkin kaappikello lyö kohta puoli kolmea. Just äiti ja veli toivotti hyvät yöt ja ajattelin mennä ihan pian kans lasten keskelle.

Sitä mun piti tulla tänne taivastelee ja voivottelee, että oon niin kyllästyny tähän mun alituiseen unohteluun! Ihan uskomatonta jo oikeesti. Mun piti tänään kysyä nolona äidiltä, että mikäs se mummon nimi nyt oli. Kaikkien muiden tuttujen mummojen nimet vaan pyöri päässä.
(Ja sille toiselle mummolle, joka käy väliin täällä lukemassa meidän kuulumisia pitää sanoa, että sun nimeä en unohtanu ;) ).
 Listallahan on vaikka mitä unohteluja, mutta eiköhän se tästä kunhan tää aivojen hattaraolo häviää. Se on onneks suurimmaks osaks jo hävinny.

Tänään kävin rantasaunassa auringonlaskun aikaan. Oli ihana olla vaan ihan yksin ja heittää oikeen polttelevat löylyt. Lyhyt hetki joka rentoutti mukavasti.


Ps. Aapalalle ja Emppupempulle terveisiä N:ltä (ja varmasti myöski I:ltä ;)). Se täällä muistelee pääsiäisen korkeasaaren reissua vähän väliä. Haluis kattoo teiän kaa leijonia.

Puistossa tällä viikolla N leikki leijonaa. Konttas ja hyppi. Kädet ojossa sormet koukistettuina ja muristen se säikytteli joitain muutamia vuosia vanhempia tyttöjä. Oli "paha poika" kuulema tönässy myös yhtä tytöistä. Alko säälittää, ku mennään niin myöhään aina puistoon, ettei siellä enää paljon omanikäsiä oo muutamaa lukuunottamatta ja isommat ei oikein ymmärrä noita leijonaleikkejä ;).
Onneks on I joka ymmärtää isoveljeään... Se ärjyy ja murisee iloisena perässä.
Me ollaan se outo perhe siis joka kommunikoi puistossa kurkkuärinällä :D grrrrrrrau!

Loppuun kuva viime viikolta. Täällä ollaan eletty kotikisojen huumassa! Eikö ne suomen leijonat ookki aika ihania!?

PPS. K, mee sinäki siitä jo nukkumaan! Aamulla aikanen ylösnousu kummallaki. Kiitos Gagan! :P

lauantai 12. toukokuuta 2012







Tänään sain nukkua pitkään. Mies lähti lasten kans kauppaan ja ite jäin kotiin. Viikonloput on ihania kun T on kotona eikä töissä. Päivät sillä menee helposti jopa 14h pituisiksi.
Kahden vuoden tauon jälkeen on se aika kuukaudesta, ja olo alkaa olee oikeesti normaalimpi kuin kertaakaan lähes neljään vuoteen. Imetys on ihan loppusuoralla (mun mielestä, toisen osapuolen mielestä ei niinkään). Tässähän alkaa tuntee olonsa muuksikin kuin vain äidiksi.
Lääkäri soitti kesken puistoreissun torstaina ja nosti mun kilpirauhaslääkityksen annosta reippaasti. Puhelun jälkeen hymyilin suu korvissa helpottuneena. Pian oon taas oma energinen itseni.

Tänään on vain oltu. Huomiselta en odota mitään, muuta kuin että suomi voittais usan ;). Ja kimppu valkovuokkoja ois ihana.

Siitä on 8 kuukautta kun ollaan nähty pohjoisen sukulaisia ja ystäviä. Aina se siirtyy "enskuuhun". Terveisiä vain, että pian koitetaan päästä sinne :) mutta yhtään en uskalla luvata millon. Olis kyllä jo aika!

Kirsikkapuutkin oli jo kukassa torstaina!