lauantai 22. syyskuuta 2012

Hailuodon syysmyrsky












Torstaina haettiin kaveripariskunta kyytiin ja paineltiin myrskysäästä huolimatta Hailuotoon.
Horisontissa kun näkyi kirkas taivas joka näytti lähenevän. Näkyi siellä tosin myös entistä kurjempia pilviä.
Lauttamatkalla ei satanut, mutta meri tarjosi vettä senkin edestä. Pikkasen meinas jännittää..
Uskaltauduttiin osa porukasta kuitenkin ulos, mutta tuuli esti ylös kiipeämisen melkosen tehokkaasti. Meren mahti vetää nöyräksi ja ihailevaksi.

Salesta evästä ja grillipaikkakyselyjä. Saatiin matkaan kartta ja neuvot minne mennä. Autiotupa ei ollut ehkä ihan sitä mitä ajateltiin siltä illalta, mutta ei kyllä ollut se koiranilmakaan. Jäi maisemat näkemättä. Mutta olihan meillä mukavaa ja tunnelmallista. On se mukava paikka myräkässäkin.

Paluumatkan jälkeen vastarannalla oli kirkas tähtitaivas. Muualla ei näyttänyt sataneenkaan vaikka saaressa satoi kuin saavista kaatamalla. Hailuotoa kehutaan vähäsateiseksi, mutta me vissiin satuttiin just menee vuoden ainoan sadepäivän aikana sinne ;).

"Ootko kulkenut sä sadepilven alla, veden virratessa pitkin vaatteitas?
Ootko lyhentänyt matkaas laulamalla, onko laulu soinut eessäs, takanas?
Onko sulle tuttu ilo toveruuden, jota vaikeudet yhä voimistaa?
Ootko yhteistyöstä saanut innon uuden, joka sateessakin laulamaan sun saa?"

Mieli tekis jo takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät, kiitos! :)