Keväiset metsät, keväiset kukkaset...

Loppukeväästä ja alkukesästä kesä on kauneimmillaan. Liika kuumuus ei oo vielä näivettänyt luontoa ja kaikki värit on kirkkaimmillaan.
Kevät on tuonut tänne myös muutaman nuhanenän. Kaikki muut tässä perheessä paitsi minä (kopkop) kuluttaa nenäliinoja hurjaa vauhtia.
Mulla alkaa allergiaoireet vaivaa. Onneks imetys on hyvästikin loppusuoralla, niin saa sitten surutta helpottaa oireita kaikkein helpoimmalla tavalla eikä tarvi erikseen silmätippojen ja nenäsumutteiden kans pelleillä.

Tänään on ehkä vielä eilistäkin hienompi ilma, ja täällä me kökötetään sisällä ja parvekkeella. Ei oikein ois energiaa, mutta mieletön morkkis siitä että mahtava ilma kuluu sisällä. Oottelen kuin kuuta nousevaa lääkärin soittoa. Kilpirauhaslääkityksen annosta laskettiin 6 viikkoa sitten ja sen jälkeen olo on ollut turhautunut, saamaton ja pska. Sama kun jättäis syömättä jos ei sitä aleta nostaa. Olo oli mitä parhain ennen annoksen pienentämistä ja nyt taas tällanen turhautunut olo itseen.
N joutuu muistuttaa mua vähä väliä siitä että: "Äiti, älä heemoo!" (Äiti älä heemoo mulle/Issalle/isille). <3 Rakas pieni.
Kuulostaa varmaan hullulta, että voi olla vihainen ja hermona itselleen päivästä toiseen, koska ei vaan saa mitään aikaseks. Ei vaikka kuin haluais. Jos on jotain pakollista menoa aamulla, niin sillä "käynnistyksellä" :D voi ehkä riittää suht ookoosti virtaa päivän loppuun asti.
Aurinko paistaa ja lämmittää ihanasti.  Ja mun pitää pakottaa itseni ulos. Lähtemiset on tällä hetkellä sanonko mistä. Vaikka oikeesti, päivä päivältähän ne on helpompia. Takki niskaan ja kengät jalkaan. Ja joinain päivinä takinkin saa jättää kotiin.

Nyt siis ryhyristäyryn ja lähären ulos noitten mukulootten kaa.

Keväiset metsät, keväiset kukkaset. Keväiset vuoret, aurinkorintehet. Ihmiset laulamaan, onnellisna saa. Bumbidi-aididi, bumbidi-aididi, bumbidi-aididi, bumbidi-aididi-bum.


Tuota hoilattiin aina ala-asteella.