Tänäänkin on hyvä päivä

On tullut mietittyä blogeja. Sitä minkä kuvan ne antaa ihmisten elämästä.
Kaikkihan sen tietää että se on vain pintaa. Joskus raapaisu syvemmältäkin. Kuitenkin niin vähän kertojan elämästä.

Vaikka kuinka tänne laittaisi kauniita hetkiä talteen, niin se ei poista sitä tosiasiaa että niin monesti elämä on huolia täynnä. Niitä riittäisi jaettavaksi asti.
Muistan kun au pair -perheeni äiti sanoi minulle: "Sinullahan ei huolia vielä tuossa iässä ole. Ei mitään vakavaa murehdittavaa.". Olikohan kyse siitä kun ei koko ajan hymyilyttänyt.
Miten väärässä hän olikaan. Niitä nimittäin oli enemmän kuin sen ikäisellä olisi pitänyt. Enemmän kuin kukaan tarvisi elämänsä aikana.
Kuitenkaan murehtimalla ei asiat parane. Mieluummin suljen ne asiat mielestäni ja puran ne vaikka terapeutille tai ystäville puhelimessa.

Joku päivä tulen lukemaan näitä kirjoituksiani uudelleen. Silloin en halua lukea tappeluista miehen kanssa tai siitä että halusin myydä lapset naapuriin. Jos niitä haluan muistella, otan käteeni päiväkirjan.
Haluan kaivaa nuo kaikki hyvät muistot esiin kun tuntuu että tässä elämässä ei ole mitään järkeä. Kun mietin että ollaanko me koskaan oltukaan rakastuneita tai onnellisia. Niitäkin hetkiä on ollut.

Silti, elämä on niin kaunista kuin sen haluaa nähdä. Onni on pieniä asioita.
Tänään se on viileä ja kostean utuinen ilma, lehtien värittämä maa, loppuun poltetut kynttilät ja eilisen tiskit pöydällä muistuttamassa vieraista. Iso kuppi lämmintä teetä, lautapelejä, uusi elämää nähnyt pöytä muutamalla kympillä kierrätyskeskuksesta, lapsi joka puhuu parin sanan lauseita, haikea puristus rinnassa ilman tunnistettavaa syytä, villasukat ja mekko, purjelaivojen kuvat seinällä.
Ja olen onnellinen ikävästäkin. Se kertoo että minulla on jossain ystäviä ja ihania ihmisiä joita ikävöidä välillä niin että tekee kipeää.